
Muistotilaisuus on vainajan läksiäisjuhla, joka on tapana järjestää siunaus- tai saattotilaisuuden jälkeen. Tilaisuuteen ei ole olemassa valmista käsikirjoitusta, ja yleensä läheisille onkin tärkeintä järjestää mahdollisimman paljon vainajan näköinen tilaisuus. Suru ja ilo, itku ja nauru – muistotilaisuudessa näille kaikille elämän väreille voi antaa tilaa.
Autamme läheisiä suunnittelemaan ja toteuttamaan muistotilaisuuden mahdollisimman vaivattomasti. Meille riittää, kun asiakas antaa suuntaviivat ja kertoo omat toiveensa muistotilaisuudesta – me hoidamme kaiken muun.
Olemme koonneet yhteen muutamia asioita, jotka on hyvä huomioida muistotilaisuuden suunnittelussa.
JUHLATILAN SIJAINTI

Kun siunaustilaisuuden ajankohta ja paikka on selvillä, voi ryhtyä miettimään sopivaa tilaa muistotilaisuudelle. Muistotilaisuus voidaan pitää kotona, seurakuntasalissa tai ravintolassa. Hietaniemen ravintola & Sali järjestää muistotilaisuuksia Hietaniemen hautausmaan pääportin läheisyydessä sijaitsevassa Hietsun Paviljongissa, josta on lyhyt kävelymatka Hietaniemen hautausmaan uudelle kappelille. Myös hautausmaan vanha kappeli sekä Hietaniemen krematorion kappelit sijaitsevat lähistöllä. Ennen tilan varaamista kannattaa käydä tutustumassa juhlatiloihin paikan päällä, jolloin on helpompi hahmottaa, soveltuuko tila omiin tarpeisiin ja toiveisiin.
JUHLATILAN VARAAMINEN
Mikäli asiakas haluaa Hietaniemen ravintola & Salilta tarjouksen muistotilaisuudesta, onnistuu se ottamalla meihin yhteyttä kotisivuillamme olevan yhteydenottolomakkeen kautta, puhelimitse tai sähköpostilla. Lähetämme tarjouksen, josta käy ilmi kustannusarvio kokonaisvaltaisesta palvelupaketistamme. Paketin sisältö on selkeästi eriteltynä tarjouksessa. Tarjoukseen ehdotettua menuta asiakkaan on mahdollista tarvittaessa muokata. Juhlatilan varaus ‘lukitaan’ siinä vaiheessa, kun asiakas vahvistaa ja hyväksyy tarjouksemme. HUOM! Samalle päivämäärälle saattaa olla useampia tarjouspyyntöjä. Juhlatila varataan yksityiskäyttöön tällaisissa tapauksissa sille asiakkaalle, joka ensimmäisenä vahvistaa ja hyväksyy tarjouksen.
MUISTOTILAISUUTEEN OSALLISTUVIEN HENKILÖMÄÄRÄ
Muistotilaisuuteen osallistuvien henkilömäärä olisi hyvä miettiä mahdollisimman tarkasti jo etukäteen. Myös pappia voi kutsua osallistumaan muistotilaisuuteen. Tilaisuuteen saapuvien määrä voi luonnollisesti elää suuntaan tai toiseen alkuperäisestä arviosta, mutta toivomme saavamme lopullisen henkilömäärän n. viikkoa ennen tilaisuutta. Tällöin ehdimme vielä reagoida parhaalla mahdollisella tavalla muuttuviin tekijöihin.
MUISTOTILAISUUDEN TARJOILUT

Processed with VSCO with a6 preset
Oma keittiömme tekee kaikki tarjottavat itse omissa tiloissaan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Kotisivuiltamme löytyy muutamia esimerkkejä tarjoiluista, mutta niitä voidaan myös muokata tarpeen mukaan. Ruokailu ja kahvitus tapahtuvat buffetpöydistä. Tarjoiluja tilatessa on hyvä muistaa ajoissa mainita mahdollisista ruoka-aineallergioista sekä varmistaa ne meille viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta, jotta pystymme reagoimaan ennakkoon parhaalla mahdollisella tavalla. Toimimme tilausravintolan periaatteella, jolloin tilaisuuden tarjoilut toteutetaan etukäteistilauksien (=tarjouspyynnön) mukaan.
KATTAUS JA SOMISTUS
Hoidamme juhlatilan kattamisen ja somistamisen asiakkaan puolesta asiakkaan toiveiden mukaisesti. Muistopöytä ja juhlatilan pöydät liinoitetaan valkoisilla pöytäliinoilla.Somisteisiin kuuluvat myös juhlatilan omat kynttiläjalat ja kynttilät. Serviettinä toimii yleensä valkoinen paperiservietti, mutta asiakas voi vaikuttaa halutessaan sen väriin. Kauttamme voi tilata myös kankaiset valkoiset servietit sekä valkoiset tai mustat tuolien huput.
Siunaustilaisuutta edeltävänä päivänä tai juuri ennen siunaustilaisuutta olisi hyvä tuoda muistopöydälle muistokuva, adressit sekä mahdollinen muu tilaisuuteen liittyvä rekvisiitta ja tilaisuuden kukat. Tällöin kaikki olisi valmiina siinä vaiheessa, kun muistotilaisuuteen saavutaan. Samassa yhteydessä ehditään vielä käydä lyhykäisesti läpi omaisten kanssa tilaisuuden runko ja ohjelma.

Processed with VSCO with hb1 preset
TILAISUUDEN OHJELMA/ RUNKO
Muistotilaisuuteen saapuessa lähiomaisten on hyvä esittäytyä tarjoiluhenkilökunnalle, mikäli emme ole tavanneet omaisia aiemmin. Näin osaamme parhaiten huomioida tilaisuuden tärkeimmät henkilöt ja kohdistaa mahdolliset kysymykset oikein.
Ns. virallista ohjelmaa muistotilaisuudessa ei tarvitse olla. Yleensä tilaisuus rakentuu ruokailun ja kahvin, adressien luvun, muistosanojen sekä mahdollisesti yhteislaulun tai musiikin ympärille. Toisinaan muistosanoja ei välttämättä ole tai löydy, mutta sekin on aivan yhtä oikein. Papilla ja/tai kanttorilla on paljon kokemusta muistotilaisuuksista, joten he osaavat antaa hyviä vinkkejä tilaisuuden kulusta ja ohjelmasta. Myös me täällä Hietaniemen ravintola & Salissa autamme mielellämme suunnittelussa. Muistotilaisuuden kulkua selkeyttää huomattavasti, jos tilaisuudessa olisi ns. isäntä tai emäntä (esim. lähiomainen), joka toivottaa vieraat tervetulleiksi, toimii ohjelmamestarina sekä tilaisuuden päätteeksi kiittää paikalle tulleita.
TILAISUUDEN KUKAT
Muistotilaisuuden kukat eivät sisälly tarjoukseen, vaan ne sovitaan asiakkaan kanssa aina erikseen. Vaihtooehtoisesti asiakas voi myös itse tuoda/ järjestää tilaisuuteen mieleisensä kukat.
Vastaamme mielellämme kaikkiin muistotilaisuuksien järjestämiseen liittyviin kysyksiin.

p. 050 558 2525 tai 040 512 8432
s-posti: gt1929.hietsunpaviljonki@gmail.com